Tammikuu 2008 Mika Linke soitti viimeisen keikkansa Taikakuun jäsenenä V2:lla 12.1.2008. Hän siirtyi Extraviihteen palvelukseen keikkamyyjäksi. Taikakuun ja Mikan yhteistä taivalta kesti 10 vuotta. Uusi rumpali on nimeltään Janne Sipinen. Hän on soittanut aikaisemmin mm. tangokuninkaallisilla, Marita Taavitsaisella... Syyskuu 2007Uuteen elämään voitti paikallisradioiden kuukauden levy- palkinnon. Levy jaettiin Ikaalisten Kylpylässä pidetyssä lavakaudenpäättäjäisissä. Toukokuu 2007Vihdoin ja viimein uusi UUTEEN ELÄMÄÄN- niminen pitkäsoitto näkee päivänvalon. Levy julkaistaan Iskelmän keskiviikkoristeilyllä Tallink Galaxilla 30.5.2007. Huhtikuu 2007Tulevalta levyltä julkaistaan toinen sinkku. Tämä on ajankohtaan erittäin sopiva, Mä tuun sun luo- niminen ralli. Helmikuu 2007Taikakuu julkaisee uuden sinkun -Sinut tahdon kokonaan. Laulu on tuntitavaraa Ruotsin puolelta ja siinä on Jannen tekemät suomenkieliset sanat. laulun näyte on kuunneltavissa Extraviihteen sivuilta. Maaliskuu 2006Taikakuu on ehdolla vuoden yhtyeeksi Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla järjestettävässä Iskelmä Gaalassa su 19.3.2006. Taikakuu myös esiintyy kyseisessä tapahtumassa. Tv2 taltioi gaalan ja se lähetetään la 13.5.2006. Tammikuu 20062.1.2006 - Taikakuun "Palavat sydämet" oli paikallisradioiden soitetuin single vuonna 2005. Paikallisradioiden musiikkitoimittajien Vuoden levy -äänestyksessä "Hiljainen on laulu rakkauden" -albumi sijoittui hienosti kolmanneksi. Marraskuu 200521.11.2005 - Perjantai-illan unelma -ohjelman päivä on vaihtunut. Taikakuu esiintyy pe 9.12.05 klo 21 näytettävässä ohjelmassa. Elokuu 20054.8.2005 - Taikakuu vierailee kakkosella syksyllä alkavassa Perjantai-illan unelma -ohjelmassa perjantaina 2.12. klo 21 nähtävässä jaksossa. Laittakaapa päivä muistiin! Heinäkuu 200529.7.2005 - Aarrearkun "Sanat"-osioon on lisätty Taikakuun ensimmäisen albumin "Kuin Olavi Virta" sanat. 9.7.2005 - Raappanan Janne on hikisessä tentissä Iskelmä-radion Artistigrillissä tiistaina 12.7. Katso lisätiedot ja kuuntele näyte haastattelusta täältä! Kesäkuu 200524.6.2005 - Taikakuun uudet nettisivut on avattu! Toivottavasti viihdyt uudessa nettikodissamme! Sivuille tulee vielä täydennystä lähiviikkoina. Myös sinulla on mahdollisuus osallistua sivujen rakentamiseen. Katso lisätietoa etusivulta otsikon 'Osallistu' alta! Voit myös antaa palautetta täysin uudistetun vieraskirjan välityksellä. Uuden 'aarrearkku' -sivukokonaisuuden takaa löydät erilaisia Taikakuu-aiheisia helmiä: kuvia keikoilta ja soittajan arjesta, taustakuvia tietokoneellesi, laulujen sanoja... Poimi parhaat palat omalle koneellesi! Huhtikuu 2005Taikakuu voitti huhtikuun Kuukauden Levy -äänestyksen! 27.4.2005 - Discopress Oy:n tuore tiedote kertoo seuraavaa: "Suomen suosituimpiin 'poikabändeihin' lukeutuva Taikakuu on voittanut radioiden Kuukauden Levy -äänestyksen uudella Hiljainen on laulu rakkauden -albumillaan. Hopealle sijoittui Juha Tapio kakkosalbumillaan Ohikiitävää. Kolmanneksi tuli PMMP ja Kovemmat kädet. Kemistä kotoisin oleva, nykyisin Pirkanmaalla vaikuttava Taikakuu on yksi viime vuosien menestystarinoista tanssittavan iskelmämusiikin ja popin saralla. Vuoden 2000 Viihdyttäjä, Emma-voittaja, Syksyn Sävel-finalisti ja Saanko luvan-televisio-ohjelman talon bändi on tuonut ansiokkaasti kotimaista tanssimusiikkia tälle vuosituhannelle. Monitaitoinen ja musiikillisesti omavarainen bändi soittaa tarvittaessa vaikka rockia, mikä ei kuitenkaan kuulu bändin vakiorepertuaariin. - - - Tässä musiikkitoimittajien kehuja suosikeilleen: TAIKAKUU - Taikakuun levy on upea musiikillinen ilotulitus. Nopeasti mennään tunnelmasta toiseen valssista rokkiin, mutta joka kappale on tehty rautaisella ammattitaidolla. Jokainen kappale on loistavasti esitetty tarina. Levyn jälkeen haluaa lisää ja lisää ja useankin kuuntelun jälkeen löytää aina jotain uutta. - P. Karppinen, Radio Kajaus, Kajaani-Kainuu-Kuusamo - Palavat sydämet ja Hiljainen on laulu rakkauden edustavat uusiutunutta ja ryhdikästä Taikakuuta. Uudelle levylle täydet pinnat. - Marja Tuomisaari, Sun FM, Tampere-Ikaalinen-Parkano-Kankaanpää - Monipuolinen levy täynnä hittejä! - Tarja Kultavuori, Järviradio, Alajärvi-Jyväskylä-Viitasaari-Pihtipudas - Tehoaa jopa ei-tanssimusiikkia-kiitos -kuuntelijaan. - Liina Matveinen, Radio Rex, Joensuu-Pohjois-Karjala Maaliskuu 200529.3.2005 - Taikakuun Janne ja Samppa vierailevat Iskelmä-radion studiossa keskiviikkona 30.3. alkaen kello 15.00. Iltapäivän aikana kuullaan näytteitä samana päivänä kauppoihin ilmestyvältä 'Hiljainen on laulu rakkauden' -albumilta ja pojat vastaavat kysymyksiin, joita voit jättää Iskelmän sivuilta löytyvällä lomakkeella. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan Taikakuun uusia levyjä. Katso Iskelmän taajuudet osoitteesta iskelma.fi! Huom! Kun kuulet Iskelmästä Taikakuun musiikkia keskiviikkona 30.3. klo 06 - 15, soita nopeasti numeroon 020 366 800! Kaksi nopeinta soittajaa saavat palkinnoksi kahden hengen sisäänpääsyn Taikakuun levynjulkaisujuhliin Kangasalan Kisarannassa lauantaina 2.4. 16.3.2005 - Uusi Taikakuu-albumi 'Hiljainen on laulu rakkauden' julkaistaan 30.3.! Julkkareita tanssitaan Kangasalan Kisarannassa lauantaina 2.4. Helmikuu 200528.2.2005 - Taikakuun uutuussinkku "Palavat sydämet" on heti ensimmäisellä listaviikollaan ponkaissut Radio Iskelmän listan sijalle 4. Kiitos tästä kuuluu kaikille Taikakuun ystäville, jotka ovat käyneet äänestämässä biisiä osoitteessa iskelma.fi! Kun "Hiljainen on laulu rakkauden" keikkuu edelleen listan kakkosena, on pojilla aiheellisesti hymy herkässä... "Palavat sydämet" -biisin on säveltänyt nuori tamperelainen muusikko/ laulaja Markus Salo. Myös sanat ovat Markuksen käsialaa, yhteistyössä Samppa Komokallion kanssa. 15.2.2005 - Taikakuun uusi single 'Palavat sydämet' on nyt ennakkosoitossa Radio Iskelmässä! Kappaleen ensisoitto radiossa on tänään keskiviikkona noin kello 16.50. 14.2.2005 - Taikakuun superhitti "Hiljainen on laulu rakkauden" on sijoittunut kakkoseksi Radio Iskelmän Vuoden 2004 Iskelmä -äänestyksessä äänimäärällä 12 041. Kaikkiaan tammikuussa käytyyn nettiäänestykseen osallistui yli 26 000 henkilöä. Kolmenkymmenen viiden iskelmän joukosta Taikakuun edelle ylsi vain Simo Silmu kappaleellaan "Kaikkea hyvää". Ennen Vuoden Iskelmä -äänestystä Taikakuun hitti ehti viipyä ennätykselliset 18 viikkoa Iskelmän listan kärjessä. Biisi komeilee edelleen listaykkösenä uuden äänestyskauden alkaessa. Uutta Taikakuu-musiikkia on luvassa radioaalloille aivan lähiaikoina, ja odotetun uuden albumin julkaisu lähenee. Tällä tietoa pitkäsoiton on määrä ehtiä kauppoihin jo maaliskuun aikana. |